Visiitti laivalla Tukholmaan

Monen vuoden jälkeen pääsin siskoni kanssa risteilemään Tukholmaan Silja Serenadella. Laiva on uusittu kauttaaltaan nykypäivän tarpeiden mukaisesti. Ravintolat, buffee ja spa-osasto ovat eniten muuttuneet. Keskiviikkona laiva lähti Helsingistä 17.00 kauniissa säässä ja aurinko jaksoi paistaa koko reissumme ajan myös Tukholmassa. Tämän reissumme pääkohde oli valokuvausmuseo, josta kerron kuvin myöhemmin sekä vanhasta kaupungista, jota vaeltelimme ristiin rastiin. 



Hyttimme oli 11.kerroksessa De Lux Promenade hytti isolla parivuoteella. Tilaa oli hyvin ja jääkaapissa virvokkeet, kuohari ja oluet kuuluivat hintaan. Lisäksi tähän hyttiin saa erikoisaamiaiset italialaisessa ravintolassa kuoharin kera.


Promenadilla oli mukava koluta kauppoja ja istuskella viinibaarissa ihmisiä seuraten. Bändi soitti matkustajien iloksi mennen tullen promenadilla.



Tässä italialaisessa ravintolassa tarjoiltiin erikoisaamiainen 6.kerroksessa. Tarjolla oli kaikkea mahdollista ja sait nauttia aamiasta kaikessa rauhassa toisin kuin joskus buffeessa.


Tuttua suomalaista tavaraa oli tietysti ja merkkilaukkuja, koruja, vaatteita, leluja ja vaikka mitä.




Alkoholi ja makeiskauppa oli nyt hyvin tilavan oloinen ja käytävät olivat riittävän väljiä. Tuotteet olivat hyvin esillä. Mukaan kotiin viiniä ja lakua.


Mennessä nautimme kala-aterian laivan äyriäisravintolassa promenadilla. Maukasta kuhaa viinin kera. Paluumatkalla söimme buffee ravintolassa seisovasta pöydästä. Nyt oli fiksusti laitettu eri ruokalajit omiin pöytiin, oli kalapöytää, salaattipöytää jne. Enää ei ollut jonossa seisomista ja sai rauhassa valita lautaselle herkkuja. Viini kuului hintaan.


Aamukuvaa laivan aurinkokannelta. Taivas oli niin sininen ja ei pilven hattaraa. Alla erikoisaamiaisestani kuva, siis yhdestä monesta lautasellisestäni. Kahvi ja tee tarjoiltiin pöytään.


Kuvat: Maiju

Kommentit