Crystal Bay Golf Club, Thaimaa

Tänään oli vuorossa Crystal Bay Golf Club, joka sijaitsee Chonburgissa 15 minuutin ajomatkan päässä Bangsaenista. Kenttä on valmistunut 1988 ja sen on suunnitellut Thai Takenaka. Crystal Bayssä on 27 väylää, par 72. Pelasimme A ja B väylät.
Klubitalo on suuri, pyöreä rakennus ja tähän päättyy B:n  yhdeksäs väylä. Aika hulppean näköinen lopetusväylä. Taustalla olevat kolme tornitaloa ovat omistusasuntoja pääasiassa japanilaisille, korealaisille ja rikkaille thaimaalaisille. Huhun mukaan keskimmäisen talon koko ylimmäisen kerroksen omistaa Thaimaan kuuluisin rokkitähti.


 Caddiet no:t 041 ja 042 olivat ammattitaitoisia ja osasivat hiukan englantiakin. Taidan varata heidät seuraavalla kerralla etukäteen.
 Kentät ovat hyvin hoidetut ja  puistomaiset, kukkivia pensaita on paljon ja tietenkin puita ja vettä on runsaasti ympärillä.






 Kentän reunaa kiertää joki, jonka varrelle on rakennettu rikkaitten thaimaalaisten asuntoja, eikä mitään pieniä sellaisia. Crystal Bay Colf Clubilla on myös huoneita majoittumista varten.


 Sain bongattua kuvan isoista linnuista, en kyllä tiedä mitä lajia ovat.







 Ison puun ympärille on kiedottu erilaisia nauhoja ja koristeita. Tämä puu on tarkoitettu rukoilemiseen.
Crystal Bay Golf Club
502 Moo 10 Sukhumvit Road, Sriracha, Chonburi 20110 Thailand
Tel. 038-349-371-74, 085-228-0640
www.legacygolfthailand.com

Kommentit