Jouluvirityksiä

 Muutaman jouluvirityksen nappasin kameran linssiin. Oikeasti meille ei tule tekokuusta, tuli kuitenkin, pieni sellainen. Totuus kuusen kanssa on niin, että siivosin äitini yläkomeroita ja sieltä löytyi pikku kuusi, joka piti viedä roskikseen, mutta kuinkas kävikään. Nyt se on tämän joulun meillä ja sai paljon koristeita ja valotkin.
Ensimmäisen joululahjapussin sain tehtyä myös ja se menee hyvälle ystävälleni (sisältöä en voi kertoa).
Taloyhtiömme pihalla kasvaa iso riippakoivu ja se on pudottanut kovasti oksia nurmikolle. Niitä sitten keräilin koiran pissatuslenkin jälkeen. Sain kuin sainkin muotoiltua risuista jonkun moisen sydämen muotoisen granssin. Ihan kiva siitä tuli ja kauniin yksinkertainen joulukoriste.
Parissa kuvassa vilahtaa punainen vanha Arabian kynttilänjalka, jonka löysin kirppikseltä melkein ilmaiseksi.





Kuvat: Maiju Suhonen

Kommentit