Amaryllis

Amaryllis eli ritarinkukka on upea joulukukka. Meille nämä kaunokaiset ilmestyivät vasta joulun jälkeen. Poikkesin taas tuttuun tapaan kierrätyskeskuksessa Kilossa, jossa näitä myytiin eurolla neljä kappaletta. Ilokseni kukat olivat vielä nupuilla, joten näistä riittää iloa joulunkin jälkeen. Pari kukkaa leikkasin leikkokukiksi ja sipulit laitoin talteen, jos vaikka onnistuisin kasvattamaan uudelleen.
Amaryllis on kotoisin Etelä-Afrikasta ja sen viljely aloitettiin Hollannissa 1920. Kukka tykkää auringosta ja lämmöstä. Yksi kukka kukkii parisen viikkoa myös leikkokukkana. 
Amaryllista tulee kastella varoen, sillä liika kastelu venyttää vain vartta. Kukinnan jälkeen kasvin annetaan levätä ja kuihtuneet kukkavanat leikataan pois. Lehtien annetaan kasvaa rauhassa. Kesäksi amarylliksen voi viedä ulos varjoisaan paikkaan ja syyskuussa tuodaan takaisin sisälle. Kastelu lopetetaan, annetaan lehtien lakastua ja kukan levätä pimeässä. Parin kolmen kuukauden päästä nuppujen ilmestyessä, kukka istutetaan uuteen multaan. Melko työlästa, mutta onnistuessaan palkitsee kasvattajan.



Kuvat: Maiju Suhonen

Kommentit