Huvimajan sisustus

Huvimaja mökillä alkaa olla kokolailla valmis myös sisältä. Tänne ei tarvinnut tehdä mitään maalauksia eikä lattiaa, sillä ne olivat jo valmiina tuollaisenaan ja ihan hyvät ovat. Huvimajasta tuli myös kasvihuone yrteille ja ne tuntuvat viihtyvän todella hyvin vähällä vedellä ja saavat sopivasti valoa ja ilta-aurinkoa. Edellisen omistajan perua ovat upea paksu puupöytä ja tummansiniset tuolit. Vanha puutuoli pöydän päähän löytyi kotoa. Valoiksi viritin Granin lamput ja katosta roikkuu kynttelikkö. Vanha ikkuna löytyi omasta varastosta kuten monet ruukut ja laatikot. Amppelit ja lyhdyt löysin kierrätyskeskuksesta. Juurikaan uutta ja ostettua tavaraa ei huvimajassa ole.



Yrttihyllyn rakensin talon alta löytyneistä laudoista ja tiilistä. Puisia viinilaatikoita olen kerjännyt Alkosta ja ne ovat kivoja mihin tahansa säilytykseen.


Mieto chili on tykännyt roikkua ikkunalla ja tehnyt monta hyvää chiliä. Ostin taimen jo valmiiksi isona Plantagenista.


Takan oikealla puolella on työtaso, jossa mahtuu tekemään ruokaa. Pikkuhylly löytyi mökin varastosta ja maalasin sen valkoiseksi. Peltimukeista nautitaan kahvit huvimajassa.


Takka on vielä kunnostamatta mutta toimii noinkin. Ihana halkolaatikko oli täällä valmiina ja kätevästi liikkuu pyörien ansiosta. Vanhat kupariastiat ovat peräisin vanhemmiltani. Takana roikkuu  kuivamassa nokkosia, joita saa poimia omasta pihasta mielin määrin.


Työtason alapuolelle ompelin verhon vanhasta mankelilakanasta ja sen takana on säilytystilaa.
Kaikki yrtit olen ostanut valmiina taimina, jotta niistä pääsee nauttimaan heti. On ruohosipulia, basilikaa, kirsikkatomaattia, lehtipersiljaa, tilliä ja sitruunamelissaa. Lisää pitää vielä istutella kesän mittaan.

Kuvat: Maiju Suhonen

Kommentit