23.9.2017

Sienimetsästä herkkuja

Vaikka kesä oli mitä oli, niin syksy on nyt parasta aikaa käydä sieniä etsimässä. Sienikausi alkoi haperoista ja tateista. Haperoita oli runsaasti ja komeita tattejakin löysin. Syksymmällä ilmestyivät kanttarellit, suppilovahverot ja rouskut. Suureksi yllätykseksi löysin tänä syksynä mustatorvisieniä. Uusi tuttavuus oli kehnäsienet, niitä löytyi myös kivasti. Melkein joka päivä tulee samoiltua metsässä ja kertaakaan ei ole tarvinnut tulla tyhjällä kopalla kotiin.






Kuvat: Maiju Suhonen

21.9.2017

Kinuski-omenakakku



Kotilieden säilöntäkirjasta löytyi ihanan makuinen kinuski-omenakakun ohje. Ystävällinen naapuri oli jättänyt kassillisen omenia rappukäytävään ja siitä se kakun teko lähti. Kannattaa malttaa mielensä ja antaa kakun rauhassa tekeytyä ennen herkuttelua. Lisäsin koristeeksi pähkinöiden ja rusinoiden lisäksi kuivahedelmiä ja tuoreita pihlajanmarjoja.



                                                   3 keskikokoista hapahkoa omenaa
                                                   125 g voita
                                                   2 dl sokeria
                                                   2 munaa
                                                   3 dl vehnäjauhoja
                                                   2 tl leivinjauhetta
                                                   2 tl vaniljasokeria
                                                   1 tl kanelia
                                Kostutukseen:
                                                   1 1/2 dl omenamehua
                                Kinuskin teko:
                                                   2 dl kuohukermaa
                                                   100 g voita
                                                   1 1/2 dl fariinisokeria
                                                   1 tl vaniljasokeria
                                Koristeeksi:
                                                    pähkinöitä ja rusinoita

1. Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan 22-24 cm kokoinen kakkuvuoka. Laita uuni 175 asteiseksi.
2. Kuori ja raasta omenat, vatkaa voi ja sokeri keskenään, lisää munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten.
    Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää omenaraaste joukkoon ja kääntele seos. Kypsennä uunin           keskitasolla noin 45 minuuttia. Peitä kakun pinta leivinpaperilla kypsennyksen loppuvaiheessa.
3. Anna kakun jäähtyä hetki. Pistele kakkuun reikiä ja valuta omenamehu päälle. Anna kakun kostua       foliolla peitettynä jonkin aikaa ennen kuorruttamista.
4. Mittaa kattilaan kerma, sokeri ja paloiteltu voi. Keitä hiljalleen 10-15 minuuttia tai kunnes seos           sakenee. Kaada kuorrutus kakun päälle ja koristele.

18.9.2017

Habitare 2017

Pitkästä aikaa poikkesin Habitaressa ja paljon kivaa ja uutta oli näytillä. Erityisesti ihastuin värikkäisiin astioihin. Niissä oli uusi ja kiva muotokieli, yksinkertaisen kaunis. Etukäteen kovaa kohua herättänyt Mujin osasto ei niinkään iskenyt minuun. Samanlaista tavaraa on ollut tarjolla jo muuallakin. Kauniita puisia huonekaluja oli paljon ja osastot oli sisustettu asuttavan näköisiksi. Ihastuin kovasti Gran Designen amppeleihin, jotka olivat kaukana siitä mielikuvasta miltä amppelit ennen näyttivät. Hyvä tee se itse vinkki oli koivunrungot pyyhetelineinä. Paljon oli katsottavaa ja päivä siellä vierähtikin. Samaan aikaan oli myös antiikkimessut, joilla sai ihailla vanhoja tavaroita. Yksi lasi päätyi kotiin täydentämään sarjaa.




Kuvat: Maiju Suhonen

7.9.2017

Elokuun tummuvat värit

Nyt kyllä mennään jo syyskuuta, mutta laitoin tänne muutaman kuvani, joissa aiheena elokuun tummuvat sävyt. Kirkkaat värit kuuluvat kesään ja luonto alkaa nyt näyttää enemmänkin tummalta ja synkältä. Onneksi punaiset pihlajanmarjat hehkuvat runsaina.






Kuvat: Maiju Suhonen

4.9.2017

Pihlajanmarjat

Syksyn pikkuhiljaa lähestyessä ovat pihlajat pullollaan kauniita punaisia marjoja ja nyt niitä on runsaasti. Parhaat marjat löytyvät ihan piha- ja puistopuista, missä ne ovat saaneet tarpeeksi valoa. Pihlajanmarjoja kannattaa kerätä talven varalle vaikka pakkaseen tai valmistaa hilloa ja hyytelöä. Marjoissa on runsaasti C-vitamiinia, jopa kymmenen kertaa enemmän kuin puolukassa. Niissä on mtös A-vitamiinia, flavonoideja ja erilaisia kivennäisaineita. Terveellistä marjaa muillekin kuin linnuille. Marjat kannattaa pakastaa vuorokaudeksi ennen hillon tai hyytelön tekoa. Pakastus poistaa marjojen karvaisuutta ja lisää luontaista makua. Pakastettuja marjoja voi lisätä sellaisenaan esimerkiksi riistakastikkeeseen.


                                                 PIHLAJANMARJAHYYTELÖ

                                                  2 litraa puhdistettuja marjoja
                                                  5 dl vettä
                                                  800g/litra hillosokeria (noin 9 1/2 dl hillosokeria/litra mehua)

                  Huuhdo marjat ja keitä vedessä noin 1/2 tuntia tai kunnes marjat ovat vaalenneet.
                  Siivilöi, älä paina, mittaa ja kuumenna mehu. Lisää sokeri ja keitä noin 15 min.
                  Kuori vaahto pinnalta pois. Anna seistä 1/2 tuntia ja tölkitä sen jälkeen.

10.8.2017

Vadelma eli vattu


Vadelma lukeutuu kuitupitoisimpiin matsämarjoihin. Siinä on enemmän kuituja kuin mustikassa, puolukassa, mansikassa tai karpalossa. Vadelmassa on runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten magnesiumia ja mangaania. Vatussa on paljon erilaisia vitamiinejakin. Vatun herkullisen maun kaikki tietävät mutta myös lehtiä voi käyttää. Niistä tehdään teetä, joko tuoreista tai kuivatuista lehdistä. Ensimmäisen vuoden versoista voi kerätä lehtiä koko kesän ja toisen vuoden versoista ennen kukintaa.

6.8.2017

Keramiikka kipot

Kierrätyskeskuksista Kilosta ja Suomenojalta olen löytänyt kivoja keramiikka kippoja. Olen ihastunut näihin rustiikkisiin pikkukippoihin. Osan olen löytänyt ilmaisosastolta, joka kannattaa tsekata myöskin. Nämä ovat käyttötavaraa, eivätkä vain koristeita.




Kuvat: Maiju Suhonen