30.5.2015

Ihana sisustuskauppa Moko

Kivaa lauantai päivää vietin tyttären kanssa lauantaibrunssilla sissutusliike Mokossa, Perämiehenkatu 10 Punavuoressa. Brunnsi oli aivan loistava ja vähän erilaista ruokaa oli tarjolla kuin yleensä brunssilla. Kannattaa poiketa, 1.kattaus on klo 10-11.30 ja 2.kattaus on klo 12-13.30. Jos menette isolla porukalla niin kannattaa varata pöytä valmiiksi. Brunssin hintaa en osaa sanoa kun sain äitienpäivälahjaksi tyttäreltä. Brunssin jälkeen voit ihastella sisustuskauppaa. Niinpä otinkin useamman kuvan ihanista tavaroista, brunssipöydän unohdin kuvata nälissäni. Osoitteesta www.moko.fi voit käydä lukemassa lisää.

















27.5.2015

Olde Hansa, Tallinnaa keskiajalta

Maanantain Tallinnan reissu siskon kanssa sujui mukavassa säässä, hieman tuulista mutta aurinko lämmitti. Tässä kuvia Olde Hansan kaupasta ja kadulta. Itse tykkään kovasti kaupan tavaroista ja ravintolan ruoka on minun makuuni, rehtiä hyvää ruokaa ja palvelu loistavaa. Tosin tällä kertaa söimme muualla ja se olikin pienoinen pettymys. Vana Tallinna kahvit nautimme kuitenkin Olde Hansan terassilla.














23.5.2015

Tallinnan matkaa odotellessa






Maanantaina lähdemme siskoni kanssa pitkästä aikaa Tallinnaan päiväksi. Toivottavasti sää suosisi matkaamme. Laivamme lähtee Eteläsatamasta aikaisin aamulla ja palaamme viimeisellä vuorolla illalla, sisko varasi oikein eka luokan matkan. Laitoin tähän kuvia parin vuoden takaa eli on jo aika pipahtaa taas Tallinnassa ja saas nähdä mitä uutta saamme kokea tällä reissulla, siitä myöhemmin kuvien kera.

Joutsenpariskunta






Tämä joutsenpariskunta nautiskeli auringonpaisteesta Matinkylän rannalla Espoossa. 

15.5.2015

Kloriittivärjätty T-paita


Kokeilin kloriittivärjäystä vanhaan t-paitaan, joka muuten on niin tylsän yksivärinen. Ennestään minulla olikin pullo kloriittia vessan pesuun. Vetelin pienellä pensselillä summittaisia kuvioita, kuviot kannattaa tehdä aika isoiksi ja ehkä ohuella pensselillä tai puutikulla, melkein mikä vaan väline käy. Minulla kuvio levisi kankaalla liikaa, koska kloriitti imeytyi ja levisi laajemmalle kuin otaksuin. Mutta testihän tämä olikin. Paidan sisälle kannattaa laittaa joku levy ettei kloriitti imeydy selkäpuolelle. Kankaan annetaan kuivua ja sitten pesukoneeseen.


Kloriitti on edullista ja kuviointimahdollisuudet ovat loputtomat. Geelimäinen Domestos-vessanpesuaine on kätevintä värjäyksessä ja sillä saa selkeitä kuvioita. Sen levittäminen on helpompaa kuin juoksevan kloriitin.
Vanhat lakanat, tyynyliinat, pöytäliinat, verhot, vaatteet ym. saavat ihan uuden kuosin tällä tekniikalla.Muista suojata paikat hyvin ettei kloriittia roisku väärään paikkaan.
Kuvioita voi myös tehdä maalarinteipillä, kontaktimuovilla ja pirskottaa pisaroita.
vinkki : etlehdestä, kuvat Maiju.

10.5.2015

Design markkinat Korjaamolla






Lauantai päivää vietin siskoni ja ystäväni kanssa poikkeamalla Korjaamolla Töölössä design markkinoilla. Aikaisemmin en ollut paikassa käynyt ja hieno paikka olikin. Design tarjontaa oli vain niukasti ja pieni pettymys meille. Korjaamolla on viihtyisä ravintola ja taidenäyttely tila. Paikka oli sisustettu mielenkiintoisilla suomalaisilla huonekaluilla.

8.5.2015

Talomme kääriytyy huppuun

Kurja kesä tiedossa talomme remontin suhteen. Tellinkien asennus on käynnissä kovaa vauhtia ja kohta on huput ympärillä. Hiekkapuhallusta ja porausta tiedossa, ei ole kivaa jos vaikka helle pukkaa päälle.


Jotain värikästäkin löytyi tähän kurjuuteen, nimittäin tellingit, oli ihan pakko kuvata.





Remontti käynnistyi jo huhtikuussa c talosta ja nyt siirtyy meidän taloomme.


Tästä ne tellingin kohoavat kahdeksanteen kerrokseen ympäri talon. Syksyllä nähdään entistä ehompi taloyhtiömme.