19.9.2012

Villa Satama

Ostimme neljä vuotta sitten Terrace House tyyppisen rivarin Thaimaasta, tarkemmin Bangsaenista, joka sijaitsee Bangkokin ja Pattayan puolessa välissä. Bangsaen on paikallinen vilkas kaupunki Chon Burin alueella. Olemme sisustaneet tätä uutta kotiamme innolla ja hartaasti. Aina homma ei ole mennyt ihan putkeen johtuen kielimuurista ja muista oudoista asioista, joita thaimaalaisten kanssa olemme kokeneet, mutta lopulta kaikki on järjestynyt ennemmin tai myöhemmin. Kokemus on myös rikastuttanut ja välillä huvittanutkin.
Asunnossamme on alakerrassa terassi josta on sisäänkäynti asuntoon, olohuone, avokeittiö ja wc. Takapihalla on ns. kodinhoitohuone, jossa on pyykkikone ja varastotilaa. Raput vievät yläkertaan, jossa on päämaakuuhuone parvekkeella, vierashuone ja kylpyhuone. Päämakuuhuoneesta pääsee kierreportaita myöten isolle kattoterassille, josta on hienot maisemat vuorille.

Tässä olen kuvannut olohuonetta, johon ostimme paikallisesta Index kaupasta sohvan ja rahin.  Thaityyppiset pöydät löysin Pattayalta. Verhot teetin mittojen mukaan kun en löytänyt kaupoista muuta kuin ohuita silkkiverhoja, joiden värit eivät miellyttäneet ollenkaan.
Olin aina haaveillut vaaleasta sisustuksesta ripauksella tummaa puuta, hiukan paikallista tyyliäkin pitää olla mukana. Oli antoisa kokemus saada ostaa ja suunnitella tyhjään asuntoon oman tyylistä kotia. Vielä aion somistaa paikallisten kirpputorien löydöillä kunhan sattuvat kohdalle.

Sisäänkäynti asuntoon kadulta päin katsottuna. Yksi palmukin on jo kasvamassa mutta aion laittaa etupihan ihan uudelleen kunhan ehdin, idea on jo valmiina päässäni.


Kattoterassille löytyivät hyvät aurinkotuolit ja pöytä, jotka ovat betonia mutta näyttävät ihan puulta. Thaimaan ilmastossa betoni on oiva materiaali aurinkoa ja sadetta vastaan.

 Päämakuuhuoneeseen löytyi aina haaveilemani pylvässänky. Verhot ovat valkoiset ja ulottuvat katosta lattiaan asti. Peitteessä vähän Suomi fiilistä?

 Telkkari kuuluu tietysti kuvaan mukaan, ainakin mieheni mielestä.
 Golf kuuluu harrastuksiimme Thaimaassa ja hieman rekvisiittana nämä golfaiheiset taulut nojaavat seinää vasten.
Aurinkotuolit ovat saaneet jo vaaleat pehmusteet ja palmut on istutettu ruukkuihin luomaan vähän tunnelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti