Shoppailua Thaimaassa


Tässä vähän näytekuvia mitä olen saanut aikaiseksi shoppailuasiassa. Olen kierrellyt Pattayalla ja Bangsaenissa tavarataloja ja markkinoita, aina jotain tarttuu mukaan. Pussukoiden myyjiä ei voi ohittaa ostamatta taas uutta pussukkaa, tämä tauti on ihan parantumaton, ainakin minulla.

 Tämä ihana Vintagelaukku pitkällä hihnalla löytyi Pattayalta tavaratalosta ja toinen pikkulaukku Bangsaenista Laemtongin tavaratalosta.

 Kesälaukku parhaimmillaan, ainakin värinsä puolesta. Sinne mahtuu tavaraa ihan hyvin, sopinee kaupunkilaukuksi.
 Legginsejä Suomeen vietäväksi. Pääkallo toisen polven kohdalla on kiva idea. Kuviolliset legginsit näyttävät kuin olisivat kudotut, mutta ovat kuitenkin ohutta trikoota.
 Valkoisella punosvyöllä on aina käyttöä, ainakin kesällä. Se on siitä kätevä, että se on aina oikean mittainen ilman reikiä.
 Tähän harmaaseen villatakkiin ihastuin heti, varsinkin noihin pitsikaulukseen ja taskuihin.

Tästä valkoisesta mekosta voin sanoa, että oli varsinainen löytö markkinoilta. Mekko istuu minulle täydellisesti ja nuo ihanat värilliset lasikoristeet kaula-aukon ympärillä ovat ihania ja kauniita.


Mustaakin pitää olla, onhan se yksi lempiväreistäni. Pitsitoppi markkinoilta ja harmittaa, että en ostanut valkoista ja vaaleanpunaista samalla kertaa. Sen seuraksi löytyi kapea, istuva puolihame, johon on ommeltu kivoja saumoja eteen ja taakse, tekee siitä vähän erikoisemman kuin vain musta puolihame yleensä.


Lotuksen tavaratalosta löytää hyvin myös suomalaisille sopivia malleja ja kokoja. Huivikuvioinen trikoomekko on ihanan väljä ja vilpoisa yli 30 asteen helteessä. Snön pinkit helmet täydentävät tämän asun värejä.


Markkinoilla myydään näitä handmade t-paitoja, jotka ovat vilpoisaa, ohutta materiaalia ja kivan väljiä pitää. Ovat osoittautuneet myös hyviksi materiaalin puolesta. Näistä tykkään kovastikin. Ja tietysti koirapaita pitää olla jokaisella koiraihmisellä.



Löytyi sitä muutakin kuin vaatteita ja laukkuja ostosreissullani. Pattayalta tuliainen Thaimaan kotiin, puinen, värikäs apina isoine korvarenkaineen, kiva väriläiskä valkoiselle seinälle.

Kommentit

  1. Hei, tosi kivoja löytöjä! Varsinkin toi valkoinen mekko lasihelmillä! Valmistaudu pyörimään kaupoilla sitten ku me tullaan ;)

    VastaaPoista
  2. Joo valmistaudun ja markkinathan täytyy koluta myös, parhaat löytyy ehkä niiltä kuten tuo mekkokin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti