8.5.2013

Naisten ilta Peuramaa Golf

Tiistaina 7.5-13 järjestettiin Peuramaalla naisten iltatapahtuma. Mukana oli noin 60 reipasta naista. Tässä nautimme ystäväni kanssa kesän ensimmäisiä terassioluita. Vielä vähän luntakin pilkottaa laskettelurinteessä.

     Lady kapteenimme Sari kertoi golfkauden tulevista tapahtumista ja kilpailuista.
    Jaana ja Taru olivat tulleet kertomaan henkisestä valmennuksesta golfareille ja teimmekin pienen  testin illan aikana. Heiltä saa henkilökohtaista valmennusta tai porukallakin voi varata ajan.
    Peuramaa Gourmee ravintola avattiin uusien yrittäjien voimalla tänä keväänä. Ravintoloitsijat esittäytyivät ja kertoivat ravintolan ruuista ja mitä kaikkea uudistuksia saamme kauden aikana. Parasta on, että taukopaikka Piccadilly saa kohennusta ja saadaan palvelua 9 väylän jälkeen. Meille tarjoiltiin maukkaita katkarapuleipiä.
    Tuula oli kutonut koko talven valtavan määrän näitä hauskoja mailanpään suojia. Ovat persoonallisia ja värikkäitä. Kauppa taisi käydä vilkkaasti, omaan bägiinikin tuli vihreä ötökkä.
    Vietimme mukavan illan tavaten pelikavereita lumisen talven jälkeen. Nyt odotellaan vain ilmojen lämpeämistä ja mukavia golfkierroksia.

Terveisin Maiju

2 kommenttia:

  1. On se merkillistä, että ensin ei tapahdu mitään ja sitten kaikki samana iltana. Olisipa ollut mukava olla paikalla ja tavata pitkästä aikaa. No, kesä tulee pian ja tavataan kentällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Airi ja kiva kun käyt blogissani. Ilmat lämpenee niin Peuriksella ollaan ahkeraan ja terassilla tietenkin.

      Poista