Lento Bangkokkiin ja eka päivä perillä

 Lentomme Bangkokkiin lähti klo 16.40. Matka sujui mukavasti alle 10 tunnissa ja sain jopa nukuttua pari tuntia lennon aikana. Ruokatarjoilukin oli tällä kertaa ihan maittavaa. Sää perillä oli pilvinen ja tuulinen mutta ihanan lämmin.
 Olemme saapumassa Bangkokkiin ja aurinko nousee pilvien yläpuolella. Laskeutumisaika oli 7.20.
 Bangkokissa on aina vähän sumuista ilmaa ainakin näin varhain aamusta. Pilvet näyttävät ihan vuorilta.
 Alempana taivasta peitti paksu pilvipeitto, joka näytti kuin olisimme laskeutumassa lumen sekaan. Oli upea näky.
 Tässä jo näkyy Bangkok, riisiviljelmät ja pilvenpiirtäjät.
 Vähän huilattuamme piti lähteä ostamaan ruokaa ja juomia paikalliseen Bic C Extraan, josta saa viinit ja muut meille tutut jutut.


 Thaimaalaiset tykkäävät tällaisista lapsellisista huonekaluista, meillähän näitä laitetaan lasten huoneisiin lähinnä. Nämä olivat kahvilan kalusteina.

 Lähin ruokapaikka on Mamas Kitchen ja nyt uusissa siisteissä tiloissa. Käytiin tervehtimässä itse Mamaa ja syötiin edukkaat ruuat. Tämä on suosittu paikka ulkomaalaisten keskuudessa johtuen tietysti siitäkin, että se sijaitsee Skandinaavien asuntoalueiden lähellä ja muutama sana englantiakin sujuu.

Seuraavat postaukseni tulevat siis Thaimaasta Bangsaenista ja muista kivoista kohteista ja tapahtumista puolen vuoden ajan.

Mukavaa joulun odotusta kaikille.

Maiju

Kommentit